Tyyne 2023

17.10.2023

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Vuoden 2023 Tyyneksi valittiin terveydenhoitaja Soile Mäkinen!

Soile on valmistunut sairaanhoitajaksi Salosta v 1982 ja terveydenhoitajaksi Turusta v. 1986. 

Soile on ollut mukana terveydenhoitajaliiton toiminnassa valmistumisestaan lähtien ja toiminut aktiivisena jäsenenä koko työuransa ajan. Soile on ollut mukana mm. yhdistyksen hallituksessa ja kuulunut terveydenhoitajayhdumistyksen eri tehtäviin mm. virkistystoimikuntaan. 

Soile on toiminut lähes koko työuransa Raisiossa, josta hän on saanut viran v. 1987. Työurallaan Soile on työskennellyt terveydenhoitotyön eri sektoreilla. Lstenneuvola ja kouluterveydenhoito ovat olleet pääasiallisia työkenttiä. Soile siirtyi Paikkarin neuvolaan v. 1990, jonka jälkeen hän on toiminut Paikkarin lastenneuvolassa ja eri alakouluilla. Viimeiset työvuodet Soile on toiminut kolmen eri alakoulun terveydenhoitajana. 2000-luvun alkupuolella Soile toimi usean vuoden ajan vastaavana terveydenhoitajana Raision kouluterveydenhuollossa.

Asioihin vaikuttaminen ja terveydenhoitajien edun ajaminen on ollut Soilelle aina tärkeää. Soile onkin toiminut Raisiossa luottamusmiehenä 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Luottamusmiehen tehtävät Soile on hoitanutkin yli 20-vuoden ajan oman perustyönsä ohella. 

Soilen työura on pitkä ja mittava raisiolaisten perheiden parissa. Haasteitakin on matkan varrelle kertynyt, mutta Soile on aina niistäkin selvinnyt kunnialla, omalla vahvalla ja määrätietoisella persoonallaan. 

Soile on pidetty työkaveri niin terveydenhoitajien keskuudessa kuin kouluyhteisössäkin. Soile on avulias ja hyväntuulinen työkaveri, joka loistavalla persoonallaan on auttanut työkavereitaan sekä ollut suurena tukena luottamustehtäviä hoitaessaan. 

Soilelle tärkeitä asioita elämässä ovat perhe, lukeminen, liikkuminen, luonto ja kulttuuri. 

Soilella koitti viimeiset työpäivät upealla työurallaan terveydenhoitajana ennen kesälomia. Soile jäi ansaitulle kesälomalle silloin, kun Tyyne-hakemuksia meille hallitukselle läheteltiin. Kesäloman jälkeen Soile on siirtynyt viettämään uutta aikakautta nuorekkaana eläkeläisenä.